Musiikki

Vahvempana takaisin

Jonna Tervomaa palauttaa mieleen kesäfestarit, entiset rakkaudet ja elämänmullistukset.

Arvio: Jonna Tervomaa Espoon Kulttuurikeskuksen Louhisalissa 24.9.2013

c_Ville_Juurikkala-4416

Kun Jonna Tervomaa heitti viimeisen keikkansa ennen taukoa viisi vuotta sitten, ei hän tiennyt, kuinka pitkäksi hiljaiselo venyisi. Esikoislapsen syntymä 2009 toi elämään uutta, mutta pidensi taukoa entisestään. Lisäksi Tervomaa oli luovuutensa kanssa solmussa: pahimpina hetkinä oma ääni kyllästytti, eikä hän kokenut osaavansa enää kirjoittaa.

Onneksi Tervomaa malttoi antaa solmujen aukeamista, sillä syyskuussa Espoon Kulttuurikeskuksen Louhisalissa kuultiin aikuistunutta, voimistunutta ja sopivalla tavalla seestynyttä popparia. Hän esitti kolme päivää aiemmin julkaistun ja kuuden vuoden levytystauon päättäneen Eläköön-levynsä kappaleita sekä fiilisteli vanhoilla hiteillään.

Keikka alkoi levyn avausraidalla Vastaranta. Vahva kappale imaisi mukaansa, vaikka laulaja selvästi vielä himmailikin pöytien takana ja katsomossa istuvien kuulijoidensa edessä.
Vanhat hitit Läpikulkumatkalla, Tänään lähdetään ja Se ei kuulu mulle johdattivat vauhdilla nostalgisiin tunnelmiin. Mieleen palautuivat kesäfestarit, entiset rakkaudet ja elämänmullistukset. Tervomaan kappaleet tuntuvat soineen niistä jokaisen taustalla, kahviloissa, odotushuoneissa ja autoradioissa. Tervomaa on ollut vahvasti läsnä meidän kolmekymppisten elämässä, vaikka yhtään artistin albumia ei omasta levyhyllystä löytyisikään.

Sitten olikin vuoro palata siihen, minkä vuoksi Louhisaliin oli tultu. Uutuuslevyn esittely jatkui, ja yleisö kuuli muun muassa kappaleet Täällä ei oo mitään nähtävää, Tikapuut ja Lopulta aina. Tervomaan ääni kantoi varmana ja laulaminen näytti helpolta. Kaikki levynsä kappaleet sanoittanut artisti on kertonut, kuinka tekstejä alkoi syntyä vasta kun hän salli niiden tulla tajunnanvirtana. Sen kappaleista huomaakin. Ei ihme, että levyn ensimmäinen sinkku Minä toivon nousi hitiksi jo ennen albumin julkaisua.
Artistin tuore levy on hyvän mielen paikoin melankolinen levy. Kappaleet käsittelevät arkea, ulkopuolisuuden tunnetta, rakkautta ja ystävyyttä. Ne myös vakuuttavat, että elämä kantaa.

Tauko teki Tervomaalle hyvää, hän aikuistui ja löysi tulkintaansa vahvuutta. Mieleen tulee silti ajatus artistin suosiosta. Olisiko laulaja saanut näin vahvaa jalansijaa, ellei hän olisi ollut rakastettu lapsitähti? Minttu sekä Ville -kappaleella Syksyn sävelen kymmenvuotiaana voittanut Tervomaa on kasvanut musiikkinsa kanssa ja on nyt 40-vuotias laulaja. Silti Suomessa on lukuisia yhtä hyviä ja parempiakin laulajia.
Tervomaalla on silti paikkansa Suomen musiikkikentässä. Leikkisän kaihoisien kappaleiden tulkitsija on vihdoin palannut, fanien ja meidän Tervomaan kappaleisiin aina välillä törmäävien, satunnaisten radionkuuntelijoiden iloksi.

Kuva: Ville Juurikkala

One thought on “Vahvempana takaisin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s