Teatteri

Edes jotain hyvää Komin Orkesterista

Koska haukkuminen on niin helppoa, tällä kertaa olikin pakko kehua! 
oskari1

”Vittu!”

”Mille ihmiset nauroivat?”

”Siinä siis naurettiin raiskaukselle ja naisen lyömiselle!”

”Huonoin esitys jonka olen Komissa nähnyt.”

”Nyt on pakko mennä kaljalle!”

oskari2

oskari3

Mestarikurssi kävi katsomassa KOM-teatterissa vastikään kantaesitetyn Orkesteri – The Everlastin. Valtaosa meistä piti esitystä surkeana. Siihen palataan Kesto avoimessa varmasti pian tarkemmin.

Mutta kuunneltuani aikani suuttuneita, ivallisia ja ihmetteleviä kommentteja pyysin kurssikavereitani sanomaan esityksestä edes yhden positiivisen asian (ja ei saanut sanoa samaa kuin edellinen!). Kas näin:

”Juho Milonoff lausui joka toisen repliikkinsä Pasila-sarjan Jerppe Stoltenstolten -äänellä. Se oli huvittavaa kymmenisen minuuttia. Pidin myös siitä, että ennen esityksen alkua KOM-teatterin aulasta sai punaviiniä.”
– Silvia Hosseini

”Näytelmässä puhuttiin kauniisti karjalanpaistista. Lisäksi pidin esityksen alun ihanan irrallisesta loisteputken surinaa hyödyntävästä gägistä.”
– Tuomas Karemo

”On esiintymislava, lavan takana on bäkkäri ja bäkkärin takana istuu yleisö katsomassa KOM-teatterin lavalle. Teatterin lavalla on autenttinen seuraintalo-miljöö. Bäkkäri, jossa kello tikittää, sohvat nuhjuavat ja kahvi tippuu. Koska Orkesteri-näytelmän lavalle ei esityksen aikana nähdä, pysyy jännite yllä. Syntyy houkutus käydä kurkistamassa sinne, KOM-teatterin bäkkärille. Hieno lavastus.”
– Ida Kukkapuro

”Timi (Samuli Niittymäki) tarrasi kymppeihin ja satasiin uskottavalla keikkatyöläisen epätoivolla. Jaffa ei esiintynyt teoksessa kliseisenä krapulajuomana.”
– Veera Jussila

”Vaikka aluksi vaikutti siltä, ihan kaikissa näytelmän repliikeissä ei sanottu ’vittu’. Varsinkin näytelmän loppua kohden ’vitutuksen’ määrä väheni.”
– Kaisa Viljanen

”Yksi hahmoista ei lausunut esityksen aikana yhtäkään repliikkiä, eikä siksi sortunut kertaakaan rasittavaan kohkaamiseen.”
– Aino Frilander

”Näytelmä rakensi hykerryttävän mahdollisuuden ah-niin-nykyaikaiselle kaikki meni -tilanteelle, jonka aiheuttaisi prepaid-liittymän loppuminen kriittisistä kriittisimmällä hetkellä – mutta jätti senkin hyödyntämättä.”
– Oskari Onninen

Mestarikurssilaisten arvioita ja muita tekstejä Orkesterista löytyy täältä.

Etusivun kuva: Noora Geagea

One thought on “Edes jotain hyvää Komin Orkesterista

  1. Paluuviite: Huokauksia kritiikin ikuisesta kriisistä | Kesto avoin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s